Hyvää pääsiäistä!

Pitkästä aikaa!

Hyvää maaliskuun loppua. Mulla on ollut aika vauhdikkaat pari viikkoa ja toivon että muillakin on ollut menoa ja meininkiä (turvallisesti) korona-aikana.

Kirjoitettiin vähän aikaa sitten vuokrasopimus yhteiseen asuntoon poikaystävän kanssa! Kokoajan perhosia vatsassa ja nytkin kun hän kuorsaa vierrssä, katson vaan ja ajattelen sitä miten onnellinen olen. On tuo vaan mulle oikea ihminen ja yhteenmuutto on ehdottomasti oikea valinta.

Ilmoitin yläkerran mummolle jonka kanssa laitellaan postikortteja tulevasta muutosta. Ollaan siis tehty tätä ainakin yli vuosi. Itsenäisyyspäivänä sain tuoreita sämpylöitä ja hän vaivalla tehdyn kortin. Viime pääsiäisenä sain keltaiset villasukat. Tänään hän toi pääsiäiskortin, onnitteli yhteenmuutosta ja pyysi yhteystiedot että voidaan lähetellä kortteja jatkossakin. Tarkisti myös että löytyykö jo kihlasormus (ei löydy) ja naureskeli siinä että arvasi että tästä syystä muutan muualle. Harmittaa muutto ihan vaan hänen takia. Paras naapuri ikinä! 

Muita uutisia on se, että olin työhaastattelussa. Tein sunnuntaina yhden parin tunnin kokeiluvuoron eräässä ravintolassa ja illalla tuli tänään viestiä että paikka on mun. Ensiviikolla siis kirjoittamaan soppari kesätyötä varten! Homma oli aika stressaavaa joten saa nähdä miten pääkoppa kestää. Toivottavasti kestää hyvin. Jos ei, niin taistelen kesän läpi, hoidan itseni syksyllä kuntoon ja nautin työkokemuksesta CV:ssä.

Keskiviikkona on lähtö Jyväskylään käymään vanhemmilla poikaystävän kanssa. Viedään lahja isälle jonka syntymäpäivä oli juuri ja syödään kuulemma kinkkua. Eli hyvä loppuviikko tulossa!

Toivottavasti teillä menee hyvin. Mulla on tosi positiivinen olo tulevaisuudesta!

Kuulemisiin. :) 

Väsyttää, väsyttää ja vielä kerran väsyttää.

Moikka pitkästä aikaa!

En ole viimeaikoina hirveästi kirjoitellut. Inspiraatio puuttuu ja kokoajan väsyttää, kuten otsikosta näkee. 

Vähän aikaa sitten sain labroista tulokset, että kilpirauhasarvot on ok, mutta ferritiinit alhaiset. Mulla puuttuu siis rautaa niin paljon että nukun kokoajan. Oonkin tästä väsymyksestä varmaan maininnut. Se vaivaa päivittäistä elämää ja tänäänkin nukuin pyykkivuoron ohi. Vaikka nukuin kymmenen tuntia yöllä ja makoilin koko päivän. Illalla sitten taas torkahdin hetkeksi. Ihan käsittämätöntä mutta pelkkä istuminen on raskasta. Tämä ollut niin vahvaa että ei vaan oo energiaa ollut blogin kirjoittamiseen. Pahoittelut!

Muuten olen lähinnä hakenut töitä tuloksetta, innostunut maalaamaan, katsonut täykkäreitä Disney plussasta ja pitänyt viini-iltoja kavereiden kanssa. Jyväskylässäkin ehdin käydä viimekuussa. Ja tänään vietiin Linuksen kanssa kynttilät Koskelan uhrin muistoksi Turun tuomionkirkolle. Kaikenkaikkiaan ollut koskettava tragedia. Ne pöytäkirjat on ollut kamalaa luettavaa.

Nyt siirrynkin taas jälleen untenmaille ja toivon että huomenna väsyttää vähän vähemmän.

Kuulemiin!

Laihduttaminen syömishäiriöstä toipuneena

Hei jälleen!

Tänään ajattelin kirjoittaa asiasta joka on pyörinyt viimeaikoina mielessä. Laihduttaminen. Pelottava sana ja ajatus. Erityisen pelottava minulle koska olen vasta pari vuotta sitten toipunut syömishäiriöstä. En koskaan saanut virallista diagnoosia. Kävin kuitenkin ravitsemusterapeutilla ja terapiassa. Päässä liikkui vain oma keho, liikunta ja terveellinen syötävä. Aina jos söin vaikka palan suklaata oli edessä vartin vatsalihastreeni. Jos söin aterian oli edessä pitkä lenkki. Aina vain laihduin mutta oma peilikuva yhä oli aivan järkyttävä. Liikaa läskiä ja liian leveä. Siinäkin pisteessä kun olin 47kg, esillä vain lihaksia ja reisien väli oli valtava, olin yhä omaan näköön lihava. Ympärillä kauhisteltiin laihoja ranteitani ja sitä miten esillä luut olivat. Mutta en minä nähnyt niitä. Siinähän oli ihan hirveä rasvakerros päällä? Ei ollut.

Joku kaunis päivä näin kuvan jonka olin ottanut itsestäni peilin kautta kauan aikaa sitten. Luut törrötti, rasvaa ei ollut, hiukset putoili päästä ja näytin onnettomalta. Siis tältäkö minä näytän? Nyt täytyy syödä. Tämä ei ole enää normaalia.

Ja aloin parantua. Söin normaalisti, sallin herkkuja silloin tällöin ja kielsin itseäni katsomasta puntaria tai treenaamasta päivittäin. Paino alkoi nousta, olo parani ja yhtäkkiä huomasin stressin syömisestä vähentyneen. En enää ahdistunut palasta suklaata tai siitä että takapuoli ei ollut täydellisen pyöreä. Aloin tuntea oloni hyväksi kehossani.

Hauskinta on, että se millaisena näin itseni silloin pahimpana aikana on se mitä olen nyt. Lievästi ylipainoinen, rasvaa siellä täällä. Ehkä tässä vaiheessa pitäisi antaa olla ja iloita etten ainakaan ole enää liian laiha, mutta en koe oloani enää terveeksi tässä kehossa. Olen voinut fyysisesti ja henkisesti huonommin tässä kehossa. Syön todella epäterveellisesti ja olen jatkuvasti väsynyt. Väsymykseen vaikuttaa raudanpuute, mutta liikunnan ja parin päivän karkkilakon jälkeen voin aina paremmin. En sano, että muiden pitäisi laihduttaa mutta nyt kyllä minun täytyy. 

Mutta pelkään. Pelkään suunnattomasti putoavani takaisin siihen kierteeseen, että jokainen ruoka mikä käy suussani on rangaistava asia. Tahdon laihtua terveellisesti. Pelkään silti että syömishäiriö ottaa minusta taas vallan. Tunnen sen tikittävän pääkopassa. Tik. Tak. Se odottaa oikeaa hetkeä iskeä. Se odottaa sitä päivää kun menetän hermot romahduettani taas syömään suklaata. Se odottaa että voi kaapata normaalin Paulan ja ottaa ohjat. Se tahtoo tuhota minut.

Olin 2 viikkoa syömättä mitään herkkuja vuodenvaihteen jälkeen ja voin oikeasti paremmin silloin! Nyt taas kuitenkin syön päivittäin herkkuja ja kerran aloitettua se on vaikea lopettaa. Ostettiin jopa puntari poikaystäväni kanssa. Sallin itselleni katsoa sitä vain kerran viikossa, jotta tiedän onko painoa oikeasti pudonnut. Jos alan tekemään tätä enemmän, on riski pudota syvään syömishäiriön onkaloon aika suuri. Ollaankin siis sovittu poikaystävän kanssa että hän piilottaa puntarin jos alan liikaa seuraamaan sitä. Pelkään, mutta yritän tehdä tämän terveellisesti.

Ajattelinkin että jakaisin tässä blogissa sillon tällöin omaa edistymistä (jos sitä siis tapahtuu) ja päivittelen omaa oloa sitä mukaa mitä paino tippuu. Paheneeko mieliala? En tiedä vielä mutta toivon että pysyn yhä mieleltä terveenä näiltä osin.

Toivon että kukaan ei laihduta vain koska ei pidä siitä miltä oma keho näyttää. Laihduttamisen takana kannattaa aina olla joku terveellisempi agenda. Kuten minulla se että tahdon olla pirteämpi (sekä tahtoisin mahtua vanhoihin farkkuihin takaisin, ettei tarvitse ostaa uusia). 

Tsemppiä kaikille jotka on samalla tiellä ja tervetuloa seuraamaan mun matkaa parempaan oloon. Ei pelkästään laihduttamisen kautta vaan elämäntapamuutoksen avulla. 

Dear Naya...

A letter to Naya Marie Rivera. My only English post in this blog, but today I feel like I wanted to write this to her.

It's been a little over 6 months since you passed. There hasn't been a single day I haven't thought about you since then. And weirdly, I thought about you every day the two weeks prior to your disappearence and death. I didn't think much of it. I just figured I had started to appreciate you in a new way again. But my mind probably knew something was going to happen. This happens with everybody I care about. I know when something isn't right and I start obsessively thinking about them two weeks before something happens. But I didn't take it into consideration that you might be gone soon. I wish I did, but then again, it wouldn't have changed anything. Except maybe I would've told you how much you matter to me.

I was 10 and scared as hell about having a crush on another girl. I had only been crushing on boys so far but suddenly it was girls too. I was terrified, lived in denial and I even showed visible disgust about gay people. Especially bi-people and lesbians. Like ew? I could never. Except that I could but I wasn't okay with it. I started to think there was something wrong with me.

So many things made me feel okay about being bi but Glee was the show that made me feel good about myself for the first time in years. I felt like it was okay to be an outsider, a misfit or even gay. Glee changed the way I thought about myself and how I continued to live, but two specific people really made it happen. Chris Colfer and you, Naya. You made me feel like it was safe to be who I was and for the first time ever I didn't feel so scared about it. I even started dating a girl. That's when I started coming out to people close to me and I owe you so much for helping me through it. 

Maybe it seems stupid to some, but the way you, Naya, made me feel about myself is... I have no other words to describe it. Just thank you.

The character of Santana Lopez and the way you pushed the storyline through made me appreciate you so much. I felt at home watching you on screen and off screen. I came out publicly and you made me feel safe. You were always there for me in spirit, even if not really there. I knew that you supported all of your fans. You made us feel okay again. You made me feel whole again.

A few times I believed what the journalists were writing about you and I am ashamed. I thought about you as a bad person for the longest time, but at some point I realized you're an angel walking the earth and there's no one else like you. The way you made your friends laugh, how you supported people and the way you raised Josey. There is no one like you Naya Rivera and I am eternally grateful to have walked on the same planet as you. 

When I visited New York the first time, I basically went through as many Glee filming spots as possible and sat on the spots you had been sitting on as Santana. It was a silly hobby during the trip but it was a very important thing for me. I mean, it was my rolemodel who had been there and that was the closest I could get to you.

I have a feeling you liked one of my tweets on my old twitter account like a few years ago and I am mad as hell that I can't check it out anymore. I wanted to know if it was a fever dream or reality. 

There's so many thoughts going through my mind today, on your birthday, and nothing in my head makes sense right now. The world needed more of you but you were taken away. Why? I don't believe in God really, but like you said: you trust He has a plan for you. I trust it too. I have to.

I have a picture of you with this quote on it: "no matter the year, circumstance or strifes, everyday you're alive is a blessing. Made the most of today and every day you are given. Tomorrow is not promised." 

I have ever since tried to live up to that quote. I have ever since the day you passed, tried to live my life to the fullest. I have enjoyed the little things and made changes in my life. I will keep doing that 'til the day I die.

I hope that wherever you are, you are smiling, happy and peaceful. Your family will take care of Josey and I know he will grow up knowing he had the most fantastic mother in the whole universe. 

Sorry if I messed up my words or if I don't make sense. This whole thing just doesn't make sense.

I love you Naya.

- Paula.

Tervetuloa, 2021!

Vihdoin! 2020 on ohi. Ollut jo melkein kaksi viikkoa, mutta tämä on tämän vuoden eka postaukseni.

Hassua kyllä, 2021 alkoi aika surkeasti. Tai niin luulin. Pieni alamäki saikin minut voimaan paremmin ja esimerkiksi parisuhde voi paremmin kuin koskaan! Minun ja poikaystäväni yhteinen matka on ollut töyssyinen, mutta vihdoin kaikki tuntuu olevan kunnossa. Olen niin onnellinen.

Vaihteeksi mitään muuta ei ole tapahtunut. Eilen vietin kaverini syntymäpäivää. Annoin lahjaksi itse virkattuja kestovanulappuja, tilaustyönä tehdyn Piplup-avaimenperän, Star Wars-sarjakuvan jonka joskus bongasin kirppikseltä ja se lojui hyllyllä odottamassa parempaa omistajaa sekä kynttilän. Ei sen kummempaa. Pieni söpö lahja hyvälle ystävälle. Häneltä taas sain joululahjan vihdoin: kristalleja, laventelisuklaata ja... Pi.. Pipsa... Pipsa Possu-palapeli. Siis vihaan Pipsa Possua. En siedä. Mutta vaikka palapeli olikin söpö, alkoi huolestuttaa kun minulla meni sen tekemiseen aivan liian kauan aikaa. Ehkä aivot on jossain joulun jälkeisessä koomassa ja olen nyt vauvan tasolla. Siis siinä on joku 15 palaa ja mulla meni ikuisuus. Huoh. Pointti kuitenkin tässä Pipsa Possussa on se, että kun saan lapsia joskus, kaikkien on paras pitää näpit erossa lahjoista joihin liittyy Pipsa. Sitähän ei minun taloon tuoda. 😂

Nyt odotellaan vähän jotain sisältöä elämään. Pudotan painoa, liikun enemmän ja herkkulakkoilen. Ei mitään muuta.

Toivottavasti sun vuosi on alkanut hyvin!

Hyvästi 2020!

Vihdoin!

Huomenna on aika hyvästellä vuosi 2020. Olen siihen enemmän kuin valmis. Tämä vuosi on ollut varmasti jokaiselle rankka, enkä itsekään ole poikkeus siihen. Päätän vuoden ilmeisesti karanteenissa, sillä tänään minua odottaa koronatesti. Keuhkot on kipeät, yskittää, lämpöä on ja jokaista lihasta särkee. Ei sinänsä mikään yllätys, että vuosi päättyy näin.

Tänä vuonna tapahtui paljon. Parisuhteeni kävi vuoristoradan sekä alempana kuin koskaan, sain töitä mutta lähdin sieltä kahdessa kuukaudessa, "tätini" kuoli syöpään pitkän taistelun jälkeen, minulle rakas tätini koira sairastui syöpään, Unkarin matka peruuntui, pelkäsin että joudun hyvästelemään kissani, aloin käymään psykoterapiassa, lihoin niin paljon että ahdistuin, löysin suuntaa omille uskomuksilleni, tuin ystäviä sekä kumppaniani kun sattumalta valtaosan isovanhempia on alkanut kuolemaan tänä vuonna, aloin parantua masennuksesta ja olen pelännyt menettäväni vanhempani koronalle. 

On tapahtunut niin paljon pahaa, mutta myös niin paljon hyvää. En olisi uskonut että selviäisin ikinä sellaisesta onkalosta mihin parisuhde putosi, mutta suhde voi nyt paremmin kuin koskaan. En ikinä ajatellut että voisin kokea olevani aidosti onnellinen, mutta masennus on alkanut siirtyä ja voin paremmin. Ongelmia on yhä useita, mutta se on iso askel minulle. 

Yhä on nämä kaksi päivää aikaa tapahtua jotain vielä kamalampaa, joten pysyn varautuneena. Mutta kaikenkaikkiaan toivon, että 2021 tulee olemaan parempi vuosi. Tuskin, mutta toivotaan!

Hyvää loppuvuotta kaikille! Ja somet ristiin, että 2021 tulee olemaan upea. Tai ei ainakaan yhtä kamala.

10 faktaa minusta

Moikka taas!

Ajattelin, että nyt kun alan saamaan kunnolla innostusta kirjoittamaan tätä blogia, kertoisin lisää itsestäni! Hetken ehdin mietiskellä että mikä olisi paras vaihtoehto kertoa itsestäni lisää lukijoille. Totesin, että simppelit faktat varmastikin toimii! Erityisesti vähän erilaiset faktat. Joten tässä 10 faktaa minusta! Toivottavasti koet tuntevasi minut hieman paremmin tämän jälkeen. 

Fakta 1. Tämän hetkinen lempisarjani on Phineas ja Ferb. 

Tutustuin sarjaan uudelleen Disney+ palvelussa ja sen huumori kolhataa muhun täydellisesti! Lastenohjelmahan tuo on, mutta selkeästi aikaansa edellä tässä meemikulttuurissa. Tai sitten meemikulttuuri muotoutui tuon sarjan kautta. Kuka tietää.

Fakta 2. Kärsin matkapahoinvoinnista kun pelaan videopelejä. 

Autossa tai bussissa ollessa matkapahoinvointi on mulle jo ihan normaali juttu, mutta pari vuotta sitten huomasin Batman Arkham Asylumia pelaillessa, että se aiheuttaa samanlaisen reaktion! Näistä vielä pahempia ovat Uncharted -pelit ja The Last of Us. Tätä ilmeisesti kutsutaan nimellä 'motion sickness' ja se oletettavasti johtuu siitä, että aivot rekisteröi tietynlaiset pelit liikkumisena, joka aiheuttaa matkapahoinvointia vastaavan reaktion. Joskus tätä ei minulle tapahdu, mutta kun syksyllä pelasin 15 minuuttia Arkham Knightia, olin kaksi tuntia sängyn pohjalla ja yritin olla oksentamatta. Ei kiva.

Fakta 3. Olen ammatiltani tarjoilija. 

Ei mikään kovin kiinnostava fakta mutta ajattelin sisällyttää sen tähän kuitenkin. Valmistuin tarjoilijaksi Gradiasta huhtikuussa 2018. Vähän tuntuu jälkikäteen typerältä, että kävin 2.5 vuotta koulua, jotta saisin töitä alalta johon pääsee helposti ilman koulutusta. Ainakin aloituspalkka on useimmiten isompi!

Fakta 4. Olen kuumeessa valtaosan vuodesta. 

Tätä ei oikeastaan ole tutkittu sen enempää. Mutta nyt esimerkiksi vuonna 2020, olen ollut joka kuukausi kuumeessa tai pienessä lämmössä ainakin 2 viikkoa yhteensä. Ei se minua hidasta enää varsinaisesti, mutta korona-aikana kyllä rasittaa, kun täytyy kokoajan olla kotona. Minun isällä ja isosiskolla on samaa oireilua. En tiedä onko siskolla enää niin paljoa, mutta joka kerta kun vierailen vanhemmilla, iskä on kipeä. 

Fakta 5. Minulla on ADD. 

Tiivistettynä en pysty keskittymään yhtään mihinkään ja aivot käy kokoajan ylikierroksilla. Koulussa esimerkiksi fysiikka ja kemia olivat vitosia, kun taas lääkkeet saatuani ammattikoulussa sain molemmista kiitettävät. Ymmärsin myös matikkaa varmaan ensimmäistä kertaa ikinä. ADD vaikeuttaa myös ahdistuneisuutta, koska yliajattelen asioita helpommin kun ajatukset pomppivat jatkuvasti ympäriinsä. Teen myös tämän vuoksi useimmiten miljoonaa asiaa yhtäaikaa.

Fakta 6. Olen biseksuaali. 

Tai ainakin tällähetkellä mennään tällä. En ole seurustellut elämäni aikana naisen kanssa kuin kerran. Muut kumppanit ovat olleet miespuolisia. Tälläkin hetkellä minulla on maailman paras poikaystävä. Mutta onhan se harmi kun stressitissejä ei ole kuin omat. 😂

Fakta 7. Osaan joskus kontrolloida uniani. 

Tätä tapahtui toki enemmän pienenä lapsena, mutta joskus pystyn päättää unessa tasan tarkkaan mitä teen, sanon tai mitä tapahtuu. Hyvä esimerkki tästä löytyy lapsuudesta. Näin toistuvasti unta, että isovanhempien taloon tuli murtovarkaita ja heidät köytettiin eteiseen. Sitten heidät ammuttiin, vaikka rukoilin etteivät tekisi niin. Uni toistui niin monesti, että jossain vaiheessa huomasin pystyväni puhua varkaat ympäri ja päästämään isovanhemmat vapaaksi. Sen jälkeen hallitsin jatkuvasti tapahtumia unissani. Erityisesti muutkin toistuvat painajaiset muuttuivat normaaleiksi uniksi ja lopulta katosivat kokonaan, kun peruin pahat tapahtumat niistä.

Fakta 8. Syön useimmiten pizzani tupla-ananaksella. 

Sori, mutta ananas kuuluu pizzaan.

Fakta 9. Tämän hetkinen lempipelini on The Last of Us Part II. 

Siis en pidä siitä tarinasta ja laskenkin sen fanfictioniksi, mutta se gameplay ja visuaalisuus. Aivan helvetin hyvää. Lempipuuhaa on avata pleikkari, pelata taistelukohtaukset aina vain uudestaan erilaisilla taktiikoilla ja aseilla.

Fakta 10. Näen enneunia ja tiedän kun jotain pahaa tapahtuu. 

Tämä on ihan kiva "lahja". Tykkään kun elämässä on jännittävää sisältöä. Sen takia on kiva saada ns. deja vu -kokemuksia unien takia. Viimeksi halloweenia viettäessä kaverini sanoi jonkun tarkan lauseen ja katsoin sillä hetkellä heiluvaa puuta. Sitten käänsin pääni ja tuolloin iski se tunne. Tämä on nähty ennenkin. Samantien muistin nähneeni juuri tismalleen tämän tapahtuman unessa n.3kk aiemmin. Enkä ollut ikinä edes käynyt siinä asunnossa.

Mutta se on myös kirous. On ihan ok varautua pahimpaan mutta on kauheaa tietää että jotain käy. Viimesyksynä olin käymässä "tädilläni" eli vanhempien ystävällä, joka oli ollut minulle Hellu-täti vauvasta asti. Tiesin, että hänellä on syöpä. Monta vuotta oli jo ollut, joten lähtö oli odotettavissa pian. Kuitenkin tilanne oli silloin vielä ihan ok. Ovesta lähtiessä poikaystäväni kanssa, hän toivotti tervetulleeksi uudestaan ja sanoi sanat "nähdään toivottavasti pian". Poikaystävänikin sanoi, että tullaan uudestaan pian käymään ja sitten nähdään. Mutta minä en ajatellut näin. Kykenin vain sanomaan "moikka, olet rakas!" kun muut suunnittelivat uudelleen näkemistä. Minä vain koin, että ei tulla enää näkemään. Sitten tuli korona, kevät ja Hellu-täti kuoli syöpään. Silloinkin edellisenä iltana tiesin, että hän ei enää seuraavana päivänä hengitä. 

Kirous, mutta lahja. Näitä tarinoita on paljon ja varmaan kerronkin niitä lisää erillisessä postauksessa!

Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä teille minun tuntemisessani. Itse koen olon helpottuneeksi kun sai taas purkaa näitä juttuja ja tunnen oloni avoimemmaksi! Tutustutaan pian toivottavasti lisää.

- Paula