Epävakaan alaisena

Hei.

Kirjoitan tätä nyt "epävakauden alla". Kutsun niitä rajuimpia mielialan heittelyitä 'epävakaakohtauksiksi' ja juuri nyt, minulla on sellainen päällä. En muista luultavasti mitään tästä tekstistä vartin päästä kun pää selkeytyy, mutta tässä hetkessä koin tärkeäksi päästä kirjoittamaan tänne. Ehkä rauhoittamaan itseni tai esittelemään omaa mielenterveyttä. Lupasinhan kuitenkin näyttää mitä tämä on.

Sisältövaroituksena itsetuhoiset ajatukset. 

Oma epävakaus juurtuu minun epävarmuuteen, hyväksynnän hakuun ja hylätyksi tulemisen pelkoon. Juuri nyt kaikki nuo raksuttaa kovaa päässä ja tuntuu että on raskas hengittää. Kaikki tämä vain siitä, että poikaystävän suunnitelmat ei toteudu, koska äidin pyynnöstä ja omasta ideasta lähtien ollaan poikaystävän kanssa sovittu eristäytyä ensiviikoksi koronan takia, sillä molemmat vanhempani kuuluvat laajalti Covid-19 riskiryhmiin. Poikaystävä joutui perumaan suunnitelmat koska muistutin että ei voida mennä mihinkään ja minulla lähti iso kasa stressiä liikkeelle. Iso kuorma-auto kaatoi mutaa niskaan ja jäin alle. Siellä mutaan hautautuneena kun hengitys on raskasta ja keho ei kykene toimimaan, alkaa päässä liikkua ajatuksia. Ensimmäisenä, että koko homma on täysin minun omaa syytä. Seuraavaksi ajattelen olevani huono tyttöystävä (vaikka sisimmässäni tiedänkin olevani loistava sellainen). Sen jälkeen mietinkin jo kuinka parempi paikka maailma olisi ilman minua ja harkitsen hyppääväni ikkunasta alas kadulle. Näin en häiritsisi enää ketään. Paitsi häiritsisimpäs, koska kuolema kuitenkin satuttaisi läheisiäni ja sekin olisi minun syytä. Joten sitten taas teki mieli ottaa terä käteen, jotta jäljet nähdessä ihmiset työntyisi pois minun luotani eikä tarvitsisi sitten enää miettiä satutanko jotakuta. Realistisesti ajatellen en edes tahdo kuolla tai satuttaa itseäni, mutta tälläisenä hetkenä kun tuntuu, että kaikki väärä maailmassa on minun syytäni ja kohta hylätään kuitenkin, fiilis on aikalailla sellainen että ikkunasta alas hyppääminen Turun viileälle kadulle olisi se parempi vaihtoehto.

Olen kuitenkin oppinut hillitsemään näitä pahimpia purkauksia, joten siihen riski on lähes olemattoman pieni. Kaiken lisäksi nyt olo on kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen parempi, enkä koe että olen tehnyt mitään väärää. Tiedän kuitenkin, että olen räjähdysaltis seuraavat pari tuntia ja jos vähänkin pääsen yliajattelemaan tai hermostumaan, alan taas inhota itseäni. Sitten luultavasti heitän tavaroita muutaman (mutta jostain syystä järki pysyy päässä ja heitän vain jotain mikä ei ole arvokasta) ja minua pitää hetki hoivata etten tee itselleni mitään typerää.

Tässä kaikki ajatukset ja tunteet mitä nyt pyörii päässä. Teksti on varmaan sekavaa, mutta niin on myös minun aivotoimintani tällä hetkellä. Kaikki on vähän sumeaa nyt, enkä muista yhtäkään asiaa tämän tekstin alusta. Ehkä luen ne huomenna. Nyt on paha olla, mutta epävakauteni tuntien: kohta on taas hyvä olla. Kaikki tuntuu negatiiviselta. Jos jotain positiivista pitää löytää juuri nyt, niin ulkona sataa lunta.

Nähdään taas n. kuukauden päästä, epävakaus. Tälläisillä aikaväleillä nämä pahimmat kohtaukset tapahtuu. Ennen päivittäin, nyt noin kerran kuussa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Nähdään sinun kanssa tosin nopeammin, arvoisa lukija. Sitten kun tämä on ohi ja voin taas paremmin.